Kuluvan vuoden aikana mediassa on ollut paljon puhetta työmarkkinoiden kääntymisestä hakijoiden markkinoiksi, hakijat ovat entistä selektiivisempiä hakemiensa työpaikkojen suhteen ja yhä useampi työnantaja valittelee hakijapulaa. Tätä trendiä tukee myös tutkimustulokset: Duunitorin vuoden 2019 rekrytointitutkimuksen avoimissa vastauksissa osaajien löytäminen listattiin rekrytointien suurimmaksi haasteeksi. Mitä tälle haasteelle on tehtävissä?
Tunnistettuamme itsekin osaajien löytämisen haasteen, laitoimme vuoden 2019 alussa pystyyn Talent Aqcuisition -toiminnon, jonka tarkoituksena on löytää tehtäviin sopivia hakijoita digitaalisen prospektoinnin (Sourcing) keinoin. Tämä tarkoittaa, että haemme hiljaisesti hakijoita julkisista CV-kannoista, joista kaikkien tuntema LinkedIn on viime aikoina osoittautunut hyvin tehokkaaksi kanavaksi. Omassa hakijakannassamme Kaislanetissä on yli 28.000 aktiivista hakijaa, joista osa on tavattu ja haastateltu valmiiksi. Tämän lisäksi meillä on pääsyt mm. Monsterin ja Oikotien CV-pankkeihin.
Digitaalista prospektointia voidaan käyttää perinteisen ilmoitushaun tukena tai haku voidaan toteuttaa meidän kielellämme ”kokonaan hiljaisesti”, eli pelkästään sourcaamalla. Vuoden 2019 ensimmäisen vuosipuolikkaan aikana 37% hauista, joissa olemme käyttäneet apuna digitaalista prospektointia, on täytetty henkilöllä, joka ei itse hakenut tehtävään vaan hänet löydettiin näistä sähköisistä kanavista.
Yleisesti Eilakaisla tunnetaan toimeliaiden assistenttien kotina, mikä pitää toki paikkansa, joskin olemme myös paljon muuta. Teemme vuosittain satoja hakuja suorittavasta tasosta ylimpään johtoon. Osa näistä on ihan perinteisiä ilmoitushakuja, joka yleisesti tunnetaan termillä rekrytointi. Satsaamme hakijoiden inhimilliseen kohtaamiseen, pyrimme ymmärtämään yksilön tarpeita ja myös tavoittamaan tehtävän kannalta oikeasti potentiaaliset hakijat.
Markkinointikoneistomme on laaja: perushakuun kuuluu automaattisesti ilmoitukset maamme suurimmissa rekrytointimedioissa Monsterissa, Oikotiellä sekä Duunitorilla. Tehtävän luonteesta riippuen nostamme ilmoituksen myös TE-toimistojen sivulle. Tämän lisäksi meillä on hyvä valikoima lisämaksullisia keinoja ilmoituksen näkyvyyden takaamiseksi - LinkedIn Job Slots ja kampanjoinnit Facebookissa sekä Instagramissa unohtamatta Alman ja Sanoman nostopaikkoja.
Perinteisen ilmoitushaun lisäksi palveluihimme lukeutuu myös suorahaku (Headhunting), joka edelleen on erittäin hyvä keino sensitiivisiin anonyymeihin rekrytointitilanteisiin, kerran jo epäonnistuneeseen rekrytointiin tai tehtäviin, jossa vaaditaan jonkin määrätyn alan erikoisosaamista. Suorahaussa tavoitellaan usein henkilöitä, jotka eivät ole työnhaussa, minkä vuoksi henkilökohtainen markkinointi on tärkeässä roolissa.
Uuden henkilön hakeminen työyhteisöön on strategisesti tärkeä päätös ja on ymmärrettävää, että hirvittää antaa tämä vieraan ihmisen hoidettavaksi. Kun hetkeksi pääsisitte kaikki seuraamaan sitä syvyyttä, millä konsulttimme käyvät haastattelut tai tiedottavat hakijoita prosessin vaiheista, ette enää epäröisi. Nämä ovat juuri niitä tekijöitä, joissa yrityksen omat hakuprosessit ontuvat - tiedottaminen jää, prosessit venyvät, tehdään olettamuksia ja luotetaan mutuun tärkeä taustojen selvittäminen laiminlyöden.
Huolellisesti tehtyä rekrytointiprosessia kannattaa tukea päätösvaiheessa tai esikarsinnassa seulonnan keinoin henkilöarvioinneilla: valikoimassamme ovat sekä SHL:n että cut-e:n online-pohjaiset arvioinnit, jotka taipuvat rekrytointipäätöksen tueksi, mutta palvelevat myös mukavasti organisaation kehityksen työkaluina, seuraajasuunnittelussa ja syventävät kehityskeskusteluita.
Yleisesti brändiimme liittyy laatulupaus, joka ei ainakaan säikäytä hakijoita: keväällä teimme asiakkaalle palkanlaskijan haun, johon saimme yli 30 hakemusta. Myös esimerkiksi kirjanpitäjien haut olemme saaneet onnistuneesti maaliin lähes poikkeuksetta.
Vaikka meillä Eilakaislalla onkin selkeät prosessit ja läpimenoajat, on asiakkaallamme mahdollisuus osallistua hakuun juuri niin paljon - tai vähän - kuin itse haluaa. Voimme hoitaa ilmoittelun ja hakemusten vastaanoton, jonka jälkeen asiakas jatkaa prosessia itsenäisesti hakemusten seulonnan ja haastatteluiden merkeissä. Vaihtoehtoisesti meidät voi kutsua apuun, jos hakemustulva on yllättänyt ja hakemusten läpi kahlaaminen luvatussa aikataulussa ei vain onnistu. Hinta skaalautuu aina valittavien palveluiden mukaan prosessin kokonaisuus ja ajankäyttö huomioiden. Moni osaa koodata, toinen laulaa, meidän businesta on ihmiset ja rekrytointi.
Kirjoittaja Maija Kauppinen työskenteli palvelujohtajana Eilakaislalla. Maijalla on yli kymmenen vuoden kokemus henkilöstön resursoinnista, rekrytoinnista ja rekrytointityökalujen kehittämisestä.
Lue lisää rekrytoinnista >
Rekrytointipalvelun tilauslomake >