Eilakaisla blogi

Miten henkilöstöpalvelukumppanuus vaikuttaa sitoutumista edistävään johtajuuteen?

Kirjoittanut Riia Juupaluoma | 6.6.2024 6:00:00

Johtajuus on monimuotoinen käsite, joka elää ja hengittää organisaation kulttuurin ja arvojen mukana. Lähtijät-podcastin tuore tutkimus valottaa tätä teemaa syvällisesti. Eilakaisla toimi Lähtijät-tutkimuksen pääyhteistyökumppanina ja saimme tutkimukseen oman kerääjän, jolla keräsimme vertailudataa sellaisista yrityksistä, jotka käyttävät henkilöstöpalveluita – niin asiakasyhteyshenkilöiltämme sekä osaajilta, jotka työskentelevät yrityksissä vuokratyöntekijöinä. Tutustutaanpa syvemmin, mitkä teemat tuloksissa nousivat esille!

 

Tavoitteilla on väliä, mutta miten koetaan tehtävissä auttaminen? 🤔

Kun tutkimuksessa kysyttiin esihenkilöltä saatua tukea, Eilakaislan vastauksissa selkeiden tavoitteiden asettaminen korostui: tärkeänä tätä piti 48 % vastaajista, kun taas tutkimuksen koko vastaajajoukossa luku oli 35 %. Saavutettavat ja selkeästi määritellyt tavoitteet ovat siis entistä kriittisempiä työntekijöiden motivaation ja sitoutumisen kannalta tiimeissä, joissa käytetään henkilöstövuokrausta tai rekrytoinnin kumppania. 

Toisaalta Eilakaislan vastauksissa korostui negatiivisesti esihenkilöltä saatu apu. Vain 5 % (vs. 12 %) vastaajistamme koki saavansa esihenkilöltään tukea työtehtävissään. Tämä herättää kysymyksen: vaikuttaako heikkoon arviointiin määräaikaisten vuokratyöntekijöiden osuus vastaajissa? Jos, niin voisiko tämä johtua siitä, että he kokevat haasteita luottamussuhteiden rakentamisessa lyhytaikaisten työsuhteiden vuoksi? Tulos voi viestiä siitä, että uudet työntekijät tarvitsevat enemmän aikaa ja resursseja sopeutuakseen ja tunteakseen olonsa arvostetuksi työyhteisössä. 

Työpaikan kulttuurin ja työntekijöiden sitoutumisen yhteys on merkittävä 🪢

Työpaikan kulttuuri nousi Eilakaislan kerääjässä esiin 15 % enemmän kuin kokonaisdatassa, kun kysyttiin vastaajille työssä tärkeimpiä asioita. Tämä voi heijastella sitä, että työntekijät, jotka ovat juuri vaihtaneet työpaikkaa tai ovat lyhytaikaisessa työsuhteessa, painottavat työpaikan ilmapiiriä ja kulttuuria entistä enemmän. Oleellista on kuitenkin muistaa, että kulttuuri on kuin maaperä, josta sitoutuminen versoo – se on merkittävää niin vakituisille kuin vuokratyöntekijöillekin, niin pitkä- kuin lyhytaikaisissa työsuhteissa.

Henkilöstövuokrausta käyttävien yritysten on kannattavaa muistaa, että myös vuokratyöntekijöille työpaikan kulttuurilla ja fiiliksellä on vaikutusta! Suosittelemme ehdottomasti yrityksiä kertomaan avoimesti työpaikan kulttuurista, vaikka rekrytointitarve liittyisi lyhyempään työsuhteeseen. Huomattavaa Eilakaislan tuloksissa oli myös se, että vastaajille oli kriittisempää, että työpaikalla on mukavaa ja saa olla oma itsensä (40 %), kuin työstä saatu kompensaatio (25 %). 

Joustavuuden ja vapaa-ajan tasapainon arvostus – työ elämän ehdoilla ⚖️

Vuokratyöntekijöiden keskuudessa työn ja vapaa-ajan yhdistämisen arvostus on huomattavaa – 71 % korosti tämän merkitystä verrattuna yleiseen 45 %:iin. Tämä luku puhuu puolestaan – vuokratyö tarjoaa mahdollisuuden joustavuuteen, joka on monille työntekijöille nykyajan työelämässä ensiarvoisen tärkeää. Vuokratyötä tehdessä voi työtä ja vapautta jaksottaa itselleen sopivalla tavalla. Työtä voi tehdä aidosti elämän ehdoilla.

Eilakaislan kerääjän tulokset tarjoavat arvokasta tietoa siitä, miten henkilöstöpalvelukumppania käyttävät yritykset voivat kehittää johtajuuttaan ja työpaikan kulttuuriaan. On selvää, että työntekijöiden sitoutumista voidaan edistää tukemalla heidän tavoitteitaan, rakentamalla vahvoja luottamussuhteita ja panostamalla sekä nostamalla esiin työpaikan kulttuuria. Lisäksi joustavuuden tarjoaminen työn ja vapaa-ajan yhdistämiseksi on avainasemassa työntekijöiden hyvinvoinnin ja sitoutumisen kannalta. Mitä ajatuksia tulokset herättivät sinulle? 💡

Psst! Olemme Lähtijoiden kanssa 28.6. klo 12 Suomi Areenan lavalla. Keskustelun aiheena on Voiko maanantai olla mahtava? - Hyvä johtajuus kasvun, kannattavuuden ja hyvinvoinnin kivijalkana. Liity seuraan joko Porissa tai linjoilla! Lue lisää tästä.