Eilakaisla blogi

Henkilöstövuokrauksen rooli tulevaisuuden työelämässä

Kirjoittanut Eilakaisla | 28.6.2022 7:05:21

Työelämä näyttää jo nyt kovin erilaiselta kuin vaikkapa suurten ikäpolvien työvuosien aikana. Pitkä työura samalla työnantajalla on nykyään harvinaista. Sen sijaan työtä tehdään yhä enemmän omilla ehdoilla: esimerkiksi yhdistelemällä palkkatyötä ja yrittäjyyttä. Samaan aikaan organisaatioiden on yhä vaikeampaa saada rekrytoitua kokeneita asiantuntijoita tiimeihinsä. Viime aikojen kriisit, koronapandemia ja Euroopassa puhjennut sota, ovat entisestään kiihdyttäneet muutosta ja lisänneet yleistä epävarmuutta. Tuoreessa oppaassamme käymme läpi nykypäivän työelämään vaikuttavia megatrendejä ja kerromme esimerkkejä siitä, miltä henkilöstövuokrauksen rooli näyttää tulevaisuuden työelämässä.

Millaista on työelämä vuonna 2022?

1. Vakituinen ja kokoaikainen ei enää väistämättä ole tavoitelluin työsuhteen tyyppi

Moni hakee perinteistä vakityötä joustavampaa vaihtoehtoa saadakseen lisää vapautta työ- ja vapaa-ajan tasapainotteluun. Esimerkiksi Ruotsissa osa-aikatyö on noussut suosituksi tavaksi parantaa työnteon omaehtoisuutta.

Osa-aikatyön yleistyminen näkyy Suomessakin: esimerkiksi Helsingin kauppakamarin toimialakatsauksen (6.4.2022) mukaan Helsingin seudulla sekä työllisten että työpaikkojen määrät olivat loka-joulukuussa 2021 noin viisi prosenttia edellisvuotta korkeammalla tasolla. Suuri osa työllisyyden kasvusta tuli juuri osa-aikaisten työsuhteiden lisäyksestä.

Osa-aikatyön rinnalla myös freelance- ja kevytyrittäjyysmallit sekä useiden erilaisten tulonlähteiden yhdistäminen ovat tulleet pysyäkseen. Uudenlaisten työnteon mallien mahdollistaminen vaatii työnantajilta ennakkoluulottomuutta ja kokeilevaa asennetta.

2. Organisaatiot ovat tiukoilla osaajapulan kanssa  

Keskuskauppakamarin kyselyn mukaan lähes 75 prosenttia yrityksistä koki pulaa osaavasta työvoimasta vuonna 2021. Kyselyn mukaan osaajapula vain kasvaa tulevaisuudessa: vastaajista 64,5 prosenttia ilmoitti, että rekrytointitarve kasvaa seuraavan kuuden kuukauden aikana. Kun tilannetta katsotaan 2–3 vuoden aikajänteellä, on vastaava luku 76,3 prosenttia.

Innolinkin toteuttaman palvelualojen Osaajabarometrin (2022) mukaan pulaa osaajista on erityisesti majoitus- ja ravitsemisalalla, ammatillisessa, tieteellisessä ja teknisessä toiminnassa sekä hallinto- ja tukipalvelutoiminnassa ja vähittäiskaupassa.

Osaksi osaajapulan ratkaisua on ehdotettu esimerkiksi koulutuksen sisältöjen kehittämistä vastaamaan paremmin työelämän tarpeita, yritysten ja oppilaitosten yhteistyön tiivistämistä sekä työn vastaanottamisen kannustinloukkujen purkamista. Työnantajien kannattaa tässä tilanteessa panostaa nykyisten osaajiensa kehitykseen ja työssä viihtymiseen, sillä uusia ammattilaisia voi olla haastavaa löytää tilalle. 

3. Epävarma maailmantilanne heijastuu työelämään

Ukrainan sota, kallistuva energia, kasvaneet logistiikkakustannukset, raaka-aineiden saatavuus ja matkailun hiipuminen vaikuttavat erityisesti kuljetus- ja varastointialan, rakennusalan sekä kaupan alan yrityksiin. Suomen Pankki myös arvioi hintojen nousevan tuntuvasti.

Työelämässä sota näkyy erityisesti Venäjälle kauppaa käyvien yritysten arjessa. Jos kriisi pitkittyy ja koko euroalueen kasvu hidastuu, voivat vaikutukset näkyä työllisyydessä laajemminkin.  

 

 

Henkilöstövuokrauskumppani tukena tulevaisuuden työelämässä – tältä se näyttää

Etätyö on tuonut oman värinsä myös henkilöstövuokraukseen. Kun sopivan tekijän fyysisellä sijainnilla ei ole enää yhtä suuri merkitys, on potentiaalinen osaajapooli laajempi. Etätyöskentely on tullut jäädäkseen, joten henkilöstövuokraamista hyödyntämällä yritys voi parhaimmillaan saada riveihinsä koko valtakunnan ykkösosaajan.

Osaamisen kehittäminen tulee olemaan tiiviimpi osa henkilöstöpalveluyritysten palveluja. Tulevaisuuden työt vaativat taitoja, joita ei vielä välttämättä ole olemassa. Henkilöstöpalveluyrityksillä voikin tulevaisuudessa olla isompi rooli täsmäosaamisen kehittämiessä. Henkilöstöpalveluyritykset voivat tukea jatkuvaa oppimista esimerkiksi tarjoamalla alustan itseopiskeluun tai koulutusta kokonaan uusille toimialoille. Tätä nähdään jonkin verran jo esimerkiksi IT-alalle siirtyvien keskuudessa.

Henkilöstöpalveluyritykset tulevat varmasti säilyttämään paikkansa monen uran alkupisteenä: ensin työpaikkaa kokeillaan vuokratyöläisenä, sitten siirrytään vakituiseksi ja edelleen eteenpäin urapolulla. Myös monet kokeneemmatkin ammattilaiset kehittävät osaamistaan monipuolisten, pidempien tai lyhyempien, vuokratoimeksiantojen kautta.

Monipuolisemmat työnteon muodot ovat työntekijöiden keskuudessa kysyttyjä, ja se tulee väistämättä vaikuttamaan myös henkilöstövuokraukseen. Alamme yritykset tulevatkin tarjoamaan entistä joustavampia tapoja tehdä työtä, kuten lyhyempiä työviikkoja tai yrittäjyyttä työsuhteen sijaan.

Vastuulliset ja monimuotoisuutta tukevat henkilöstövalinnat voivat tulevaisuudessa olla osa henkilöstövuokrausyritysten tarjoamia palveluja. Jos työyhteisö haluaa pyrkiä monimuotoisempaan suuntaan rekrytoinnissaan tai vaikka kokeilla anonyymia rekrytointia, on luontevaa käyttää tässä apuna vastuullisesti toimivaa alan ammattilaista.

Hakijat ovat yhä vahvemmin asiakaskeskiössä rekrytoinneissa. Henkilöstövuokrausfirmoilta vaaditaan yhä enemmän sitä, että ne yhdistävät hakijan työpaikkaan, joka vastaa tämän arvoja. Henkilöstövuokrauksessa tullaan panostamaan entistäkin enemmän siihen, että hakijalle löydetään myös työkulttuurin puolesta sopiva, inklusiivinen työpaikka.

Näin henkilöstövuokraus palvelee yrityksiä tulevaisuudessa(kin)

Nopea reagointi henkilöstötarpeen muutoksiin. Tulevaisuutta leimaa monella tapaa epävarmuus, ja sen takia tarvittavan työvoiman määrää voi olla vaikeaa arvioida. Toisaalta projektiluonteinen tekeminen lisääntyy koko ajan. Olipa äkillisen lisäkäsien tarpeena mikä tahansa syy, henkilöstövuokrauksen avulla siihen voidaan reagoida hyvinkin nopeasti.

Kun osaajapula ja henkilöstön vaihtuvuus lisääntyvät, on henkilöstökumppani arvokas apu. He käyttävät rekrytointeihin niiden vaatiman ajan ja kantavat riskin. Henkilöstövuokrausyritykset ovat myös rakentaneet kattavia verkostoja ja osaajapankkeja, joiden kautta osaajia tavoitetaan monipuolisemmin ja kustannustehokkaammin myös muihin kuin vakituisiin tehtäviin. Ammattilaisrekrytoijat luovat hyvän työnhakijakokemuksen tiukassakin tilanteessa, mikä puolestaan rakentaa toimeksiantajan työnantajabrändiä.

HR:n ja palkkahallinnon ulkoistaminen tuo vakautta pienille yrityksille. Henkilöstövuokrausta hyödyntämällä pienen yrityksen johtoportaan ei tarvitse itse hoitaa kaikkea, vaan henkilöstöasiat ja palkanmaksu hoituvat henkilöstökumppanin toimesta.

Henkilökohtainen henkilöstökonsultti tukee molempia osapuolia: sekä yritystä että vuokratyöntekijää. Omalta konsultilta saa apua esimerkiksi hyvän työsuhteen juurruttamiseen tai mahdollisten alkuvaikeuksien ratkomiseen.

 

Kirjoittaja Erika Ehrnrooth työskenteli Eilakaisla konsernin toimitusjohtajana. Tätä ennen hän toimi yhtiön myynti- ja markkinointijohtajana. Hänellä on vuosien kokemus sekä tuotteiden että palveluiden markkinoinnista ja myynnistä eri toimialoilta.